Tapahtumakalenteri

ParenteesiajoSunnuntai  4.6.2017 - Kirkkonummen Citymarketin kattotasanne

Vuodesta 1945 vuoteen 1956 Porkkalan alue sekä suuri osa Kirkkonummea ja Siuntiota oli vuokrattuna Neuvostoliitolle. Tuota aikaa kutsutaan Porkkalan Parenteesiksi.  Porkkalan alueella toimi suuri Neuvostoliiton sotilastukikohta, jossa palveli ajoittain jopa 20.000 neuvostosotilasta. Tuon kuluneen 12 vuoden aikana neuvostoliittolaiset rakensivat Porkkalan alueelle suuren määrän linnoitteita, joista suurin osa on joko hävitetty tai tuhoutunut omia aikojaan.

Parenteesiajasta on kuitenkin jäljellä monia mielenkiintoisia kohteita ja tarinoita, jotka liittyvät Parenteesin ajaksi neuvostoliittolaisten haltuun jääneisiin kartanoihin ja muihin rakennuksiin, joihin tutustumme vuoden 2017 Parenteesiajossa.

TiistaiajoTiistai  6.6.2017 - Venäläinen kenttä

TiistaiajoTiistai  13.6.2017 - Venäläinen kenttä

Kesäretki TartoonPerjantai  16.6.2017 - Sunnuntai 18.6.2017

Kesäretki päätettiin järjestää perinteisesti Viroon ja nyt matkakohteena on Tarto ja Otepää.

Matkaan lähdetään Eckerölinellä perjantaina 16.6 klo 8:30 ja menomatkalla lautitaan aamiainen laivassa alkaen 9:30.

Ajetaan mukavia ja mutkaisia teitä Tartoon, jossa majoitumme Hansa hotelliin. Illan ohjelmassa on yhteinen illallinen, paikka vielä auki.

Lauantaipäivän ohjelmassa on 4 vaihtoehtoa:
1. Ajetaan aamulla Opepäähän, jossa osallistumme Otepää Tour 2017 mp-kokoontumiseen (http://www.mcotepaa.ee/fi). Ohjelmassa on paraati klo 11:30 - 13 osallistuminen paraatiin, jonka jälkeen voi jäädä viettämään päivää tapahtumaan tai
2. Osallistua paraatin jälkeen viettää ajopäivä suuntautuen Latvian rajalle tai
3. Palata Tartoon ja nauttia vapaasta iltapäivästä Tartossa tai
4. Huilata koko päivä Tartossa nauttien vaan hienosta kaupungista.

Alustava hinta-arvio on edellisten vuosien tapaan n. 250€ sisältäen laivaliput, ruokailut laivassa Majoituksen sekä perjantain yhteisen illallisen Tartossa.

Ilmoittautumiset 31.3. mennessä rahastonhoitaja@mc-porkkala.fi

TiistaiajoTiistai  20.6.2017 - Venäläinen kenttä

TiistaiajoTiistai  27.6.2017 - Venäläinen kenttä

Pidempi ajoreissu.

Muut tapahtumat

MC-Porkkalan ajopäivät