MKKV - kiinnostaako?

01.02.2016

MKKV Motoristit koulukiusaamista vastaan

01.02.2016

Motoristit Koulukiusaamista vastaan (MKKV), jatkaa jälleen tulevana ajokautena, vuonna 2013 aloitettua, arvokasta työtään Suomen oppilaitoksissa.

- Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV Ry:n, tarkoituksena on pyrkiä toiminnallaan vähentämään koulukiusaamista ja vaikuttaa yleisellä tasolla myönteisesti koulun ilmapiiriin ja oppilaiden asenteisiin, rohkaista puuttumaan kiusaamiseen ja kannustaa auttamaan toinen toistamme.

Tilaisuuksiin on jokainen motoristi tervetullut. Tarkoitus on saada aikaan näyttävä kannanotto, tärkeän asian puolesta.

- Motoristit koulukiusaamista vastaan on moottoripyöräkulttuurin yhteisöllisyyttä ja motoristien kumppanuutta hyödyntävä, hyvin kansantajuinen kannanotto meitä kaikkia suoraan tai välillisesti koskevaan koulukiusaamisongelmaan, tarjoten omalta osaltaan huomiota herättävän ja näyttävän kanavan tehdä jotain konkreettista koulujen työrauhan ja ilmapiirin parantamiseksi.

- Haluamme kouluvierailuillamme kertoa oppilaille, että motoristit eivät hyväksy kiusaamista ja samalla haluamme osoittaa kiusatuiksi joutuneille tukemme ja näyttää ettei heitä ole unohdettu tai jätetty ongelmien kanssa yksin.

Tulevalle toukokuulle on sovittu jo 7 tapahtumaa, alkaen 2.5. Pinsiössä. Paikkoja lisätään listaan sitä mukaan kun tapahtumia saadaan sovittua.

https://mkkv.fi/tapahtumat

13.04.2024Nyt juhlitaan!
28.11.2023Syyskokous 2023
02.10.2023Syysretki 2023 Turkuun
14.06.2023MC Porkkala Pärnun Grillifestivaaleilla
06.06.2023Raaseporin linnan rauniot
24.05.2023Motoristikirkko 2023
07.09.2022Syysretki 2022 Vääksyyn ja Lahteen
07.09.2022Kirkkonummipäivät 2022
17.08.2022Syysretki 2022 - Lahti ja Vääksy
03.08.2022Ilmatorjuntamuseo

Siirry arkistoon »