Toimintakertomus 2021

09.03.2022

MC Porkkala ry. toimintakertomus kaudelta 2021

Toimintaa pyöritettiin hyvin samoin kuvioin kuin edellisinäkin vuosina painopisteen ollessa yhdessä tekemisessä, koulutuksessa, retkissä ja tiistaiajoissa sekä ennen kaikkea mukavassa yhdessä olossa. Paljon tehtiin, vaikka korona estikin paljon.

Huhtikuussa 22.4. pidettiin yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous etänä Teamsissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat sekä käytiin läpi kesäretken ohjelmaa.

Niklas ja Hessu järjestivät meille Matalan kynnyksen ruosteenpoiston sunnuntaina 2.5.2021 Lefa ja Benita grillasivat meille makkarat, kevät hymyili. Tilaisuus oli onnistunut. Kiitos järjestäjille!

Tiistaiajot alkoivat suunnitellusti heti toukokuun alusta ti. 4.5.2021 ja jatkuivat aina syyskuun loppuun 28.9. asti. Joka kuun ensimmäisenä tiistaina oli tarkoitus järjestää suunniteltu Toimintatiistai, mikä onnistui melkein aina.

Kesäkuun 11-13. oli kesäretki. Tarkoitus oli alun perin yrittää uudelleen Jurmalaan, mutta Baltian koronatilanne ei sallinut nytkään meidän sinne menoa. Uusi suunnitelma ja me kiersimme Saariston Rengastien. Olimme kaksi yötä Mossala Island Resortissa viihtymässä. Sää suosi, kesäretki oli onnistunut ja rengastien lautat ikään kuin vain odottivat meitä puomi ylhäällä. Kun pääsimme lautalle, lähti lautta heti matkaan. Kirkkonummen Sanomat iloksemme julkaisi artikkelin retkestämme.

Elokuussa su. 22.8, jo toista kertaa, perinteinen Motoristikirkko Gospel Riders Espoon kanssa. Koska GR Espoo kiitti meitä järjestelyistä, me ilmeisesti onnistuimme hyvin. Meillä oli kunnasta lupa pysäköidä pyörät kirkon eteen alatorille kirkonmenojen ajaksi. Tapahtumasta oli ilmoitettu sekä poliisille että pelastuslaitokselle. Herranylistys moottorein kirkonmenojen jälkeen oli onnistunut. Yli viidenkymmenen pyörän letkassa ajoimme lenkin Kantvikin Cafe Purjeeseen kirkkokahveille. Kahta vaille kaikissa risteyksissä oli meiltä liikenteen ohjaajat.

Vain viikkoa myöhemmin la. 28.8. osallistuttiin Kirkkonummi päiville. Meille oli varattuna katospaikka, jopa pyörille oli oma parkkipaikka. Paljon kiinnostuneita kyselijöitä, joille jaettiin esitteitä ja kerrottiin toiminnastamme. Lavan edessä haastateltavina oli kaksi rohkeaa. Tilaisuus toi kaksi uutta jäsentä. Kiitos järjestäjille!

Syyskuun 11-12. päivä viikonlopun mittainen syysretki Kotkaan. Mennessä satoi. Perillä lauantaina tutustuttiin Miehikkälän Salpalinja museoon oppaan johdolla, yövyttin hotelli Jokipuistossa Karhulan puolella, sunnuntaina oli vuorossa Kotkan Merikeskus Vellamossa Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely ja varattu opas. Retki oli onnistunut joskin sateinen.

Marraskuussa ma. 8.11. Majvikissa oli yhdistyksen virallinen syyskokous, jossa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja suunniteltiin kesän 2022 retkeä.

Hallituksen erovuorossa olleet jäsenet Ulla ja Jarl Grönroos valittiin uudestaan sekä Jarmo Taskinen Benita Bagggströmin tilalle. Paikalla oli vain 11 henkilöä.

Vuoden Motoristiksi hallitus valitsi HD -kuskin Ulla Grönroosin tunnustuksena hänen monivuotisesta ja pyyteettömästä toiminnastaan kerhon hyväksi hallituksen jäsenenä ja sihteerinä.

Lauantaina 27.11. illalla oli MC Porkkalan pikkujoulut Pub Wartsussa.

Koska se lauantai oli valtakunnan virallinen pikkujouluilta, niin monella

oli työpaikan tms. omat juhlat samana iltana, joten meitä rohkeita oli

paikalla vain kourallinen. Ensi vuonna sitten useampia.

Vuonna 2021 hallitus kokoontui 9 kertaa. Talous on ollut koko vuoden vakaa. Kun keväällä vielä karhuttiin maksunsa unohtaneilta jäseniltä 2021 ja osin 2020 maksunsa, niin saatiin tuloilla menot katettua.

Kevään 2021 piti alkaa perinteisellä moottoripyöränäyttelyllä helmikuussa, ei alkanut, sen korona ensin siirsi maaliskuulle, sitten nettiin ja lopulta peruutti.

Toukokuussa piti osallistua porukalla Liedon motoristikirkkoon, Ruukin kierrokseen ja Hymyilevän Motoristin Kevätpäivään, ei osallistuttu, kaikki ne olivat peruttu.

Heinäkuussa MotoGP –kisat KymiRingillä ja Imatran ajot olivat nekin peruttu.

Suunnitellut ajokauden ulkopuoliset, kuukausittaiset tiistaitapaamiset Pub Wartsussa esti AVI:n ravintolasulut sekä kevät- että syyskaudella 2021.

Yhteenvetona voi todeta, että kerhomme ulkopuoliset tapahtumat olivat hyvintarkkaan kaikki peruttu ja loput esti AVI.

Mutta vuoden 2021 MC Porkkalan omat tapahtumat ja tilaisuudet kyllä onnistuttiin järjestämään ja toteuttamaan. Meidän toiminta oli vilkasta ja jopa lievästi koulutuksellista. Hyvä me!

MC Porkkala

hallitus

13.04.2024Nyt juhlitaan!
28.11.2023Syyskokous 2023
02.10.2023Syysretki 2023 Turkuun
14.06.2023MC Porkkala Pärnun Grillifestivaaleilla
06.06.2023Raaseporin linnan rauniot
24.05.2023Motoristikirkko 2023
07.09.2022Syysretki 2022 Vääksyyn ja Lahteen
07.09.2022Kirkkonummipäivät 2022
17.08.2022Syysretki 2022 - Lahti ja Vääksy
03.08.2022Ilmatorjuntamuseo

Siirry arkistoon »