Kesä kutsuu

20.03.2021

Arvoisat motoristit

Ensimmäiset moottoripyörät bongattu! Päivät ovat jo ihanan pitkiä, vaan vielä on lumi maassa ja pakkasta öisin. Mutta kohta. Kun tätä kirjoitan, kertoo radio tänään olevan kevätpäiväntasauksen, eli kyllä se siitä.

MP 21 on peruttu, ravintolat on suljettu, kokoontumisia pyydetään välttämään, pandemia tuntuu vain voimistuvan vaikka rokotukset on aloitettu. Kaikkea ikävää, mutta me emme lannistu! Sillä kevään vahva pohjavire on iloinen, odottava ja positiivinen, että kesätapahtumia ei toistamiseen peruuteta. Mekään emme peru kesäretkeämme!

Baltiaan ei todellakaan kannata nyt mennä, joten pysytään kotimaassa. Jätetään kesäkuun ensimmäinen viikonloppu koulunsa päättävien juhlintaan, mutta se seuraava viikonloppu
11.-13.6.2021 on meidän, varataan se kalentereista jo nyt meidän kesäretkellemme.

Kierrämme Saariston rengastien, kilometrejä vähän, mutta useiden lauttojen, lossien, siltojen, kahviloiden ja ennen kaikkea upeiden maisemien takia se on rauhallinen ajaa,
joten nautitaan me siitä koko viikonloppu https://www.rengastie.fi/ Meille on varattuna Mossalassa kahdeksi yöksi modernit mökit http://mossala-island-resort.com/ Tarkemmin kevätkokouksessa.

Sitten se pakollinen muttalause,
jos valtakunnan hallitus muuta päättää, niin sitten niin, mutta nyt näin.

Kesä kutsuu!
Petteri Alatalo
puheenjohtaja
MC Porkkala ry.

Rengastie_suurpiirteinen.jpg

28.11.2023Syyskokous 2023
02.10.2023Syysretki 2023 Turkuun
14.06.2023MC Porkkala Pärnun Grillifestivaaleilla
06.06.2023Raaseporin linnan rauniot
24.05.2023Motoristikirkko 2023
07.09.2022Syysretki 2022 Vääksyyn ja Lahteen
07.09.2022Kirkkonummipäivät 2022
17.08.2022Syysretki 2022 - Lahti ja Vääksy
03.08.2022Ilmatorjuntamuseo
16.06.2022Kesäretki 2022 htl. Keurusselkä

Siirry arkistoon »