Kevättä kohti

04.03.2021

Arvoisat motoristit

Päivän sana on poikkeusolot! Välillä näytti paremmalta, mutta sitten hallitus ensin ilmoitti kolmen viikon sulusta meillekin tänne Uudellemaalle 08.-28.3. 2021 ja sitten entistä tiukemmista kokoontumisrajoituksista. Missään tapauksessa kerho ei vaaranna jäseniään tai toimi vastoin meidän omaa etuamme. Eli pysytään terveinä ja noudatetaan ohjeita!

MP 21 on kokonaan peruttu! Ei edes virtuaalimessuja netissä. Syyksi sanottiin toimitusvaikeudet. Ainakin HD on netissä julkaissut uuden Pan America -mallinsa. Ja näin minä 1800 cc BMV:n nettiesittelyn. Varmaan muitakin on.

Ajatuksena oli pitää ennen ajokautta muutama tapaaminen moottoripyöräilyyn liittyvien teemojen tiimoilta, mutta ne näyttävät nyt jäävän syksyyn. Seurataan tilannetta.

Tänä vuonna pidämme kevätkokouksen, ilmeisesti Teams -kokouksena, niin tylsiä kuin ne ovatkin.

Tiistaiajot heti toukokuun alusta ti. 4.5.2021 alkaen.

Pääsiäinen on huhtikuun alkupäivinä, varmaan moni ottaa pyöränsä ajoon jo silloin. Innokkaimmat kun ovat pitäneet pyöränsä ajossa ja ajovalmiina koko talven ja vain isoimmat pakkaset ovat estäneet ajonsa! Kunnioitettavaa.

Viime vuonna ei menty kesäretkelle, tänä vuonna mennään, mutta ei Baltiaan, vaan pysytään koronaturvallisemmassa Suomessa.

Tässä tulevista tapahtumista näillä tiedoin, myöhemmin niistä lisää.

Viime viikonloppu oli mitä aurinkoisin, joten ainakin minulla oli kiusaus lähteä ajamaan, tosin ilman nastoja en uskaltanut.

Mutta ulkoillaan ja nautitaan keväisestä säästä!

Keväisin terveisin

Petteri Alatalo

puheenjohtaja

MC Porkkala ry.

20.03.2021Kesä kutsuu
04.03.2021Kevättä kohti
20.08.2020Kevät- ja syyskokous pidetään 14.9.2020 Majvikissa
20.08.2020Kirkkonummipäivät jätetään tänä vuonna väliin
27.05.2020Kevätkokous siirtyy
05.03.2018Keilailtaa pukkaa
21.04.2017Kerhotiedote 3/2017
04.03.2017Kerhotiedote 2/2017
04.03.2017Kesäretki Tartoon
22.01.2017Aika maksaa vuoden 2017 jäsenmaksu

Siirry arkistoon »